Springerspanieli metsästyskoirana

Spanieleita käytettiin alun perin ajamaan riista verkkoon tai haukoille Brittein saarilla. Nykyään spanieli koulutettuna on ylösajava ja noutava lintukoira. Riistaksi sille soveltuvat kyyhkyt, vesilinnut, hanhet, kanalinnut ja fasaanit. Myös rusakot ja metsäjänikset sekä Pohjois-Suomessa riekko käyvät riistaksi. Joitain yksilöitä käytetään myös pienpetojahdissa etsimiseen ja liikkeelle ajamiseen. Voidaankin todeta, että springerspanielit ovat koirarotuja, joiden käyttöaika on koko metsästyskausi. 

Springerspanielin hyvät puolet tulevat esille erityisesti maastossa, jossa on tiheä aluskasvillisuus. Koira tunkeutuu häikäilemättömästi tiheänkin kasvuston läpi, missä riista usein lymyilee vaikeissa hajuolosuhteissa. Tällaisia maastoja ovat kaislikot, pakettipellot tai esim. pajukot.  

Spanielin tehtäviin metsästäjän apuna kuuluu riistan haku haulikonkantaman sisällä, ylösajo, joka johtaa riistan pudotukseen sekä saaliin nouto ja luovutus. 

Haussa koira liikkuu ohjaajan edessä tehden edestakaista hakukuviota. Toisin sanoen se menee ohjaajan sivulle noin 20 -25 metriä , kääntyy ympäri, etenee samoin toiselle sivulle, kääntyy ympäri jne. Hakukuvio on hieman erilainen eri springerspanieliroduilla ja yksilöidenkin välillä on eroja. 

©Susan Willingham


Haun tulee olla tarkoituksenmukaista eli sillä tavalla kuljetun maaston kattavaa, että kaikki kuljetulla alueella oleva riista tulee ajetuksi ylös/liikkeelle. Mitä tiheämmässä maastossa haku tapahtuu, sitä lähempänä koiran on pysyteltävä ohjaajaa, jotta ylösajon tapahtuessa riista pystytään ampumaan.  

Kun maastosta löytyy riistaa, koira ajaa sen nopealla syöksyllä liikkeelle. Jotkut yksilöt pysähtyvät pieneksi hetkeksi ennen ylösajoa. Ylösajon tapahduttua koiran tulee pysähtyä, istua tai mennä maahan, koska muuten ampumatilanne voi koitua vaaraksi koiralle. 

Vastaava hakutyöskentely on vesityöskentelyssä, jossa koira etsii lintuja kaislikon suojista. Kun riista on pudotettu, koira lähtee käskystä noutamaan ja tuo saaliin ohjaajalle. Koira luovuttaa saaliin ohjaajalle käteen. Metsästystilanteessa spanieli ei saa "antaa ääntä". 

Springerspanielilla metsästyksen nautittavuus on kiinni koiran tottelevaisuudesta. Vaikka tähtäimessä ei olisikaan koiran vieminen kokeeseen, tiettyjen perusasioiden opettaminen sille on välttämätöntä.  

Koiran on tultava luokse kutsuttaessa. Sen on istuttava tai mentävä maahan käskystä. Se ei saa edetä haulikonkantaman ulkopuolelle. Sen on noudettava.  

Käytännössä koiralle opetetaan istuminen tai maahan meno usealla eri käskyllä. Se opetetaan istumaan pillin vihellyksellä, käsimerkillä edellyttäen, että koira pitää jatkuvan kontaktin ohjaajaan ja käskyllä "istu".

Hyvin koulutettu koira istuu myös, kun jotain lentää tai juoksee pois päin, ylösajo on siis tapahtunut, tai kun ammutaan. Jos koiraa ei saada pysähtymään ylösajosta, voi riistan ampuminen olla mahdotonta koska koira on liian lähellä ammuttavaa riistaa. Jos koira ei pysy haulikonkantaman päässä ohjaajasta, on koirasta enemmän haittaa kuin hyötyä ja metsästys on kokonaan piloilla. Ylösajot tapahtuvat liian kaukana ja koira karkottaa riistan saavuttamattomiin.  

Noutaminen lienee suurimmalle osalle metsästäjistä se kaikkein tärkein koiran suorittama tehtävä. Erityisen tärkeää se on silloin, jos riista jää haavakoksi. Noutaminen onkin springerspanieleille useimmiten mieluista puuhaa. Kuitenkin spanielin on usein vaikea vilkkaan luonteensa takia toimia pelkästään noutavana koirana.