Olen pyynnöstä lupautunut kirjoittamaan Springeri-lehteen koiran lisääntymistä koskevan artikkelisarjan joka on suunnattu ensisijaisesti vasta koirankasvatusta harkitseville. Sarjassa pyrin käymään läpi kaikki asiat aina pennutuksen harkitsemisesta pentujen luovuttamiseen asti. Tässä jaksossa käsitellään tyyppioppia, rakennetta, rotutyyppiä, rotumääritelmän ja sukutaulun merkitystä.

Tyyppiopista
Norjalaisen ulkomuototuomarin Olaf Roigin tyyppiopin mukaan koirat jaetaan rakenteellis-toiminnallisiin tyyppeihin. Eli koirat jaetaan ruumiinmuodon ja liiketavan mukaan niin, että niillä on sellainen ruumiinmuoto, joka tekee ne kykeneviksi suorittamaan rodulleen alun perin tarkoitetut tehtävät. Toisin sanoen koiran rakenteen on sovelluttava sen käyttötarkoitukseen. Roig jakaa koirat liikemallin mukaan kolmeen tyyppiin: Laukkatyyppi (velocide) on ensisijaisesti nopea, tingitty kestävyydestä ja voimakkuudesta (esim. vinttikoirat). Ravaajatyyppi (duride) on ensisijaisesti kestävä, tingitty nopeudesta ja voimakkuudesta (esim. suomenajokoira, saksanpaimenkoira). Vahvatyyppi (vigoride) on ensisijaisesti voimakas, tingitty nopeudesta ja kestävyydestä (esim. bulldoggi). Suurin osa roduista on näiden kolmen perustyypin sekamuotoja esim. lintukoirat ovat yleensä kestävyys- ja nopeustyypin sekamuotoja.

Koiran tehtävän tulee ilmetä sen ruumiinmuodosta. Jos tunnetaan koiran tehtävä, voidaan arvioida, mikä ruumiinmuoto on rodulle oikea, ja päinvastoin katsomalla koiraa, voidaan päätellä sen käyttötarkoitus. Rodun ei pitäisi muuttaa tyyppiään, tyyppimuutokset tulevat useimmiten hitaasti hiipimällä eikä niitä välttämättä ole helppo kasvattajien heti havaita.

Koiran luonteen on oltava käyttötarkoitukseen soveltuva. Kasvattajan on ymmärrettävä, minkälainen luonne on ollut rodulle ominainen eli mitä koiralta on vaadittu, että se on voinut täyttää tehtävänsä.

Koiran rakenne
Koiran rakenne tulee tuntea jo senkin vuoksi, että ymmärtää koiransa saaman ulkomuotoarvostelun. Jokaisen kasvattajan tulee pyrkiä kasvattamaan rakenteeltaan terveitä koiria rotuun tai tyyppiin katsomatta. Terve rakenne mahdollistaa hyvät liikkeet ja kestävyyden työskennellä. Jokaisen kannattaa lukea Showmedialta ostettavissa oleva Riitta Ahon kirjoittama kirja ”Koiran rakenne ja liikkeet”

Aikuisella koiralla on 42 kpl hampaita, pennulla 28 kpl. Alaleuassa on yksi poskihammas enemmän kuin yläleuassa. Etuhampaita on leuan kummallakin puolen kolme, kulmahampaita yksi, välihampaita neljä ja poskihampaita yläleuassa siis kaksi ja alaleuassa kolme. Springerspanieleilla tulee olla leikkaava purenta eli alahampaiden etupinnan tulee tiiviisti koskea yläetuhampaiden takapintaa.

 Rotutyypistä
Rotutyyppi on kynologinen tyyppi + rotupiirteet. Siinä huomioidaan linjat, suhteet ja suhteelliset koot.

Rotutyypin osatekijöitä ovat olemus ja ilme. Tähän kuuluu sukupuolileima, urosten oltava uroksia ja narttujen narttuja. Siihen kuuluu tasapaino, luuston vahvuus, lihaksikkuus, jalous, sopusuhtaisuus, kestävyys ja voimakkuus. Ilme on lempeä, ystävällinen, älykäs jne. Rodun erityispiirteitä ovat pään linjat ja mittasuhteet, ylälinja, rintakehän muoto, hännän kiinnitys, karvapeite ja väri. Osatekijöitä ovat niin ikään mittasuhteet, onko koira korkeuttaan pitempi vai neliö. Liikkeet ovat rodulle ominaiset. Rotutyyppiin kuuluu luonne (avoimuus, eloisuus, rauhallisuus, vilkkaus).

Oikeaa rotutyyppiä ei saa selville lukemalla rotumääritelmää. Ainoa mahdollisuus on tutustua rotuun mielellään rodun kotimaassa tai tutkimalla valokuvia, rodusta kirjoitettuja kirjoja jne. Molemmissa springeri roduissa pitäisi pyrkimyksenä olla tyypin pitäminen ennallaan, ei rotutyypin muuttaminen. Vuosien saatossa rodun tyyppi valitettavasti muuttuu lähes huomaamatta. Uudenlaiseen tyyppiin tottuu eikä eroa huomaa ennen kuin vertaa vaikkapa kuvia koirista nyt ja viisikymmentä vuotta sitten.

Rotujärjestö auttaa rotutyypin ylläpitoa mm. kutsumalla joka vuosi päänäyttelyyn arvostelemaan kasvattajatuomarit Iso-Britanniasta, rotujen kotimaasta.

Rotumääritelmän vaikutus kasvatustyöhön
Koiranjalostuksessa puhdasrotuisuus on tärkein periaate. Esim. Kennelliiton tärkein päämäärä on ”puhdasrotuisten koirien käytön ja jalostuksen edistäminen”. Rotujen risteyttäminen tulee kysymykseen todella harvoin ja silloinkin yleensä saman rodun eri muunnosten välillä Kennelliiton poikkeusluvalla. Viimeksi mainittu on kuitenkin joskus ainut mahdollisuus hieman kasvattaa geenipoolia.
Koiranjalostuksessa tämän päiväinen yleisesti hyväksytty päämäärä on pyrkiä kasvattamaan rotumääritelmän mukaisen ulkomuodon omaavia, käyttötarkoitukseensa soveltuvia, yhteiskuntakelpoisia ja terveitä koiria. Tehtävä on vaikea, koska koiralla on enemmän toivottuja ominaisuuksia kuin millään muulla kotieläimellä. Lisäksi koiran toivottuihin ominaisuuksiin vaikuttavat suuresti myös ympäristötekijät, esim. omistaja. Ja omistajan trimmaus-, koiran esittämis- ja koulutustaidot eivät periydy koiransa jälkeläiselle.

Tulee muistaa, että rotumääritelmän mukainen ulkomuoto on yleensä tarkoituksenmukainen ja koiran alkuperäiseen käyttöön (mitä ei siis saa unohtaa) mahdollisimman hyvin soveltuva. Rotumääritelmää ei ole keksitty huvin vuoksi tai siksi, että tietyn näköiset koirat ovat miellyttäneet silmää.
Rodun historia tulee tuntea hyvin, jotta voi ymmärtää rotumääritelmää. Vanhoissa roduissa jalostuksen tavoitteena ei tulisi olla rodun parantaminen ja muuttaminen vaan sen säilyttäminen ennallaan. Toisaalta eivät meidänkään rotumme juurikaan muistuta niitä koiria, joita olemme tottuneet näkemään 1900-luvun alun maalauksissa ja kuvissa., poikkeuksen tekevät käyttölinjaiset englanninspringerspanielit, mutta niiden jalostuksessa päähuomio onkin ulkomuodon sijasta ollut käyttöominaisuuksissa. Asiaa ei voida selittää edes sillä, että rotujamme ei enää voitaisi käyttää niiden alkuperäiseen käyttötarkoitukseen. Vaikka rotua ei enää voitaisikaan käyttää sen alkuperäiseen käyttötarkoitukseen, myös aikoinaan suurpetojen metsästykseen tai muihin tehtäviin käytetyt rodut tulisi säilyttää sen näköisinä, että ne edelleen pystyisivät alkuperäiseen työhönsä.

Useimmiten rotumääritelmän sanonnat ovat sen verran väljiä ja tulkinnanvaraisia, että käsitys tämän tarkoituksesta muuttuu. Monella rodulla pidetään hyvänä neliömäistä rakennetta, ja rotumääritelmässä sanotaan esim. ”lyhyt selkä”. Kasvattajat ja usein myös ulkomuototuomarit käsittävät tämän siten, että mitä lyhyempi selkä sitä parempi. Vähitellen saadaan aikaiseksi korkeuttaan lyhyempi koira, joka ei ole enää neliömäinen. Usein halutaan myös pitkä kaula ja tämä tulkitaan usein: mitä pidempi sen parempi. Tämä johtaa siihen, että koirien kaula ei ole enää tasapainossa rungon kanssa. Tyypillisten piirteiden liioittelu ei useinkaan ole terve kehityssuunta. Usein rodun historiaa tutkittaessa voidaan havaita, että yksilö, jolla rodun toivotut ominaisuudet ovat poikkeuksellisen korostuneita, on ollut huomattavan merkittävä jalostusyksilö. Pitää kuitenkin muistaa, että hypertyyppi ei ole oikea rotutyyppi. 
Ulkomuodoltaan rotumääritelmän mukainen koira on hyvärakenteinen. Terverakenteinen koira liikkuu parhaiten ja sen pitäisi pystyä työskentelemään kauemmin ja tehokkaammin kuin rakenteeltaan huonon. Lisäksi tasapainoinen anatomia suosii terveyttä, kun taas liioittelu tai virheellinen rakenne on altis tietyille sairauksille. Missään tapauksessa hyvä rakenne ja rodun vaatima ulkomuoto ei ole ristiriidassa alkuperäisen käyttötarkoituksen kanssa. Pohjoismaissa yleensä pyritään jalostamaan ns. dual purpose –koiria, joilla on kaunis ulkomuoto ja hyvät käyttöominaisuudet (esim. suomenajokoira).
Kullekin rodulle tärkeää on tunnistaa rotumääritelmästä kunkin rodun erityispiirteet (pää, liikkeet, ylälinja). Älä kuitenkaan liioittele erityispiirteitä. Rotumääritelmää luettaessa tulee välttää tiettyjen sanojen painottamista. Jos rotumääritelmässä esim lukee: takaraajat kohtuullisen hyvin kulmautuneet siinä ei todellakaan lue: takaraajat kohtuullisen HYVIN kulmautuneet. Rotumääritelmän sanoja ei voi painottaa oman mielen mukaan.

Sukutaulun merkitys
Koiran sukutaululla on merkitystä. Tulevan pentueen sukutaulua tulisi tarkastella vähintään viiden kuuden sukupolven osalta.
Katsotaan, mitä koiria löytyy sekä isän että emän puolelta. Mitä lähempänä nämä ovat pentueen vanhempia, sen tärkeämpää on tutkia näitä koiria. Etsitään saatavissa olevat tiedot niiden terveydestä, luonteesta, käyttöominaisuuksista ja ulkonäöstä sekä ennen kaikkea mahdollisimman paljon tietoa niiden jälkeläisistä.
Tarkastetaan mitä sairauksia tiedetään milläkin sukutaulun koiralla tai niiden jälkeläisillä olevan ja mietitään kuinka vakavasta asiasta on kysymys ja kuinka paljon ko. vikaa sukutaulun koirista tai niiden jälkeläisistä löytyy. Tässä kohtaa pitää muistaa, että jokaisessa koirassa on vikoja ja mitä enemmän koiralla on jälkeläisiä, sen enemmän sieltä varmasti myös vikoja löytyy. Maalaisjärjenkäyttö on siis sallittua.
Tietoa suomalaisista koirista löytyy Kennelliiton jalostustietokannasta, ruotsalaisista Ruotsin Kennelklubin sivuilta ja rasdatasta (www.rasdata.nu) sekä Englannin Kennel Clubin sivuilta. Myös eri maiden rotujärjestöiltä tai näiden maiden rotuyhdistysten sivuilta löytää tietoa. Jalostustoimikunta lähettää pyydettäessä suunnitellun pentueen kuuden polven sukutaulun ja kertoo siinä olevien koirien tiedossaan olevista vioista ja sairauksista. Taas pitää muistaa, että jokaisessa koirassa on vikoja ja jokaisen koiran jälkeläisillä on myös vikoja.
Kun asiat on saatu selville, mietitään yhdistelmän hyvät ja huonot puolet ja tehdään päätös ko. yhdistelmän tekemisestä tällä perusteella.
On hyvä muistaa vanha sanonta: ”Älä koskaan käytä hyvää koiraa jolla on huono sukutaulu tai huonoa koiraa jolla on hyvä sukutaulu”. Ikuisuuskysymys taas on se, mikä on hyvä koira...

 Marja-Liisa Kotiranta
Kennel Sweetie-pie